Venetekstiilit

Venetekstiilien pesu

Veneen jokavuotisen perushuollon yhteydessä on aina hyvä tarkistaa myös veneessä olevien tekstiilien kunto. Kovissa olosuhteissa likaa kertyy ja pinttynyt lika on usein vaikeasti puhdistettavissa.

Auran Pesupojat aloitti vuonna 1993 kehittämään veneilijöiden tarpeisiin erikoispesuohjelmia, joiden avulla likaantuneet kuomut, patjastot ja matot saadaan puhdistettua mahdollisimman tehokkaasti. Asiakaskuntaamme kuuluu veneilijöitä ja venetelakoita kaikkialta Suomesta.

Venekuomujen pesu

Kuomut likaantuvat yleensä erittäin nopeasti. Normaalin lian lisäksi ongelmana ovat mm. lintujen ulosteet sekä homeen muodostuminen. Lopulliseen pesutulokseen vaikuttavat materiaalin lisäksi mm. aika tahrojen synnystä niiden poistoon sekä lian kiinnittymislämpötila. Pesussa ei kuomuista tule uusia, mutta lähtötilanteeseen nähden ne puhdistuvat huomattavasti.

Venekuomun pesu sisältää homeenpoiston ja kyllästyskäsittelyn. Jos kuomun ompeleet ovat haurastuneet, ne aukeavat pesussa. Siksi korjaustoimenpiteet onkin hyvä tehdä vasta pesun jälkeen. Annamme mielellämme myös arvion kannattaako mielestämme kuomua vielä huoltaa, vai onko aika teettää uusi.

Pahasti pinttynyt kuomu tuli homeenpoistokäsittelyssä selvästi paremmaksi.

-->    

Veneen patjojen ja mattojen pesu

Pääsääntöisesti veneissä käytettävät verhoilumateriaalit ja matot ovat erittäin korkealuokkaisia ja useimmiten helppohoitoisia. Aika-ajoin ne on kuitenkin syytä puhdistaa perusteellisesti. Pesun lisäksi teemme myös haluttaessa lianhyljintäkäsittelyn, mikä vähentää lian kiinnittymistä.

Toimenpiteet ennen pesua

Patjojen ja tyynyjen päällisiä ei tarvitse irrottaa, vaan ne pestään kokonaisina pehmusteineen päivineen. Sen sijaan venekuomuista ja sprayhoodeista tulee irrottaa alumiiniset tukikaaret ennen pesuun tuontia.

Pesupalvelua koko maahan

Jos et pääse käymään liikkeessämme voit lähettää tuotteet pesuun esim. matkahuollolla tai postipakettina. Laita oheen omat yhteystietosi, ja tiedon siitä jos haluat kuomuusi tehtävän muutos- tai korjaustoimenpiteitä. Teetämme tarvittavat korjaukset paikallisella venekuomujen valmistajalla.

Jos haluat kyllästää kuomusi itse voit ostaa meiltä korkealuokkaista kyllästysainetta !

venepressun pesu